Kääk!! Kuinka aika kuluukaan niin järjettömän nopeasti! Tuntuu kuin olisin hetki sitten sulkenut kotioven Suomessa ja istunut autossa matkalla lentokentälle, mutta olen ollut aivan pian jo 2 kuukautta reissussa! Uskomatonta! Tiedostan jokainen päivä, että olen poissa siitä "normiarjesta", mulla ei ole työtä johon herätä aamuisin tai jossa vietän öitä valvoen potilaideni unta, mun puhelin ei värise siksi että joku rakkaistani haluaa pyytää seurakseen syömään taikka elokuviin, en voi vain päättää että tänään haluan halirutistella koiraani koko päivän ja tuntea tuon ihanan pehmoisen karvapallon käsissäni, mutta silti aamulla herätessäni (sen lisäksi, että katselen äärettömän rakasta ihmistä unisilla silmilläni) saatan sanoa itsekseni että olen kyllä kotona, en vain ole Suomessa. Tuon lauseen kertominen itselleni tekee juuri tästä hetkestä todellista. En osaa sanoa kuinka pitkään aion sanoa tuon lauseen itselleni, ehkö se vie viikkoja, kuukausia tai kenties tulen sanomaan sen it...