En taida uskaltaa edes kurkata milloin viimeksi olen kirjoittanut blogia :) Mutta ei se mitään, nyt kirjoitan. Lähdin meinaan uudelleen reissuun kihlattuni kanssa, tällä kertaa Amerikkaan!
Oikeastaan en aio kirjoittaa nähtävyyksistä tähän, moni kirjoittaa niistä mutten koe sitä itselleni tärkeäksi. Kirjoitan tunteistani ja ajatuksistani, uusista kokemuksista ym. mieleen karkailevista asioista. :)
Reissun alku ei todella lähtenyt mutkitta matkaan, alkuun sattui koneen vaurioituminen ja lentoyhtiö ohjasi meidät yöpymään Lontoossa, lentokenttähotellissa toivoen, että seuraavalle päivälle onnistuisi uusi lento. Ja sehän onnistui, tosin lisästoppi tuli Kööpenhaminaan mutta se ei oikeastaan haitannut.
Päästiin kuin päästiinkin New Yorkin lentokentälle laskeutumaan ja itse ainakin olin aivan puhki koneessa istumisesta ja tavaroiden kantamisesta, en todella ollut edes ajatellut millaista on meno NYC in kentällä ja se kyllä sai silmät pyörähtämään päässä muutamaan kertaan. Meno oli kuin armeijassa, henkilökunta karjui mikrofoniin kuka kulkee missäkin puolella ja kenen vuoro on jatkaa matkaa, sama meno jatkui passintarkastusjonossa (JA SE JONO OLI PITKÄ). Kului ikuisuus jonottaen tiskille ja anelin mielessäni etten joutuisi vielä kuulusteluun miksi saavun maahan ym., anelu auttoi sillä ainoa mitä tarkastaja sanoi, oli ohjeet sormenjälkiin ja tervetulotoivotus maahan. Huh!
Oltiin ehkä 00-01 välillä lentokentältä lähtevässä metrossa ja matka jatkui Manhattanille missä meillä oli sovittu isäntä sohvasurffaus -sivuston kautta. Päästiin kyseisen isännän oven taakse 04 aikaan aamuyöllä, ja ei mennyt montaa minuuttia kun olin jo vaipunut koomaan uupumuksesta.
Tuo sohvasurffaus - sivusto on hyvä mutta tuo mulle hieman haasteita koska kaikki tapahtuu Englannin kielellä. Välillä koen syyllisyyttä kun en saa laitettua yhtä paljoa majoituskyselyitä, sillä jo yhdenkin viestin kirjoittaminen vie multa paljon energiaa. Joskus mun Englanti yllättää jopa mut ja rohkenen keskustelemaan mutta vielä useammin tapahtuu niin että taitoni keskustella Englanniksi katoaa ja joku muuri kasautuu suuni ympärille. Se ei tunnu mukavalta ja tunnen syyllisyyttä sillä toinen meistä joutuu sitten pakertamaan munkin puolesta.
Surkean kielitaidon lisäksi mulla on ollut vaikeaa sopeutua reissuamiseen, olla poissa Suomesta, kotoota, tuttujen ihmisten luota. Ajattelin tän kerran olevan helpompi sopeutumisen kannalta sillä pohjalla on jo reissu Aasiassa, mutta totta puhuakseni ei tää oo yhtään helpompaa tällä kertaa. Koen hetkiä kun kaipaisin jonkun puristavan tiukkaan halaukseen ja sanovan että kaikki on hyvin. Muutaman kerran on ollut niin, että suljen silmät hetkeksi ja toivon olevani kaikkien läheisten ihmisten keskellä avatessani silmäni. On olemassa ihmisiä jotka tuntee olonsa kotoisaksi missä ikinä ovatkin, mutta mä olen erilainen, tarviin aikaa ja ehkä vähän kannustusta.
On hyvä kirjoittaa myös niitä positiivisia asioita, eiks ni? Noh, tavalla tai toisella meille on aina siunaantunut isäntä/emäntä eikä olla jouduttu ulkosalla yöpymään (vielä). Kaikki ihmiset on ollut todella mukavia, avuliaita ja kohteliaita, moni on viettänyt meidän kanssa aikaa leffan, ruoan tai kaupunkikierroksen merkeissä.
Saatiin myös viimein viikko sitten vuokrattua auto joka helpottaa kulkemista paikasta toiseen ja tarvittaessa voidaan myös yöpyä siinä. Alkuun mua jännitti ja pelotti ajaminen isolla autolla, uudessa paikassa ja varsinkin 4-6 kaistaisilla maanteillä!! Se pelko meni kyl pian pois kun mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kun ajaa.
Alkaa kuukausi täyttymään reissun alkamisesta ja odotan innolla sitä hetkeä kun herään täysin sopeutuneena täällä ja kaipuu kotiin on tipotiessään. :) Ilta kolkuttelee ovella ja uni kyllä maistuu.
Kaikella rakkaudella
Nora
Brooklyn Bridge, New York
Vanhoja autoja Philadelphiassa
Villiponeja Virginiassa
Auringonlasku
Miljoonakaistaiset Highwayt!
Oikeastaan en aio kirjoittaa nähtävyyksistä tähän, moni kirjoittaa niistä mutten koe sitä itselleni tärkeäksi. Kirjoitan tunteistani ja ajatuksistani, uusista kokemuksista ym. mieleen karkailevista asioista. :)
Reissun alku ei todella lähtenyt mutkitta matkaan, alkuun sattui koneen vaurioituminen ja lentoyhtiö ohjasi meidät yöpymään Lontoossa, lentokenttähotellissa toivoen, että seuraavalle päivälle onnistuisi uusi lento. Ja sehän onnistui, tosin lisästoppi tuli Kööpenhaminaan mutta se ei oikeastaan haitannut.
Päästiin kuin päästiinkin New Yorkin lentokentälle laskeutumaan ja itse ainakin olin aivan puhki koneessa istumisesta ja tavaroiden kantamisesta, en todella ollut edes ajatellut millaista on meno NYC in kentällä ja se kyllä sai silmät pyörähtämään päässä muutamaan kertaan. Meno oli kuin armeijassa, henkilökunta karjui mikrofoniin kuka kulkee missäkin puolella ja kenen vuoro on jatkaa matkaa, sama meno jatkui passintarkastusjonossa (JA SE JONO OLI PITKÄ). Kului ikuisuus jonottaen tiskille ja anelin mielessäni etten joutuisi vielä kuulusteluun miksi saavun maahan ym., anelu auttoi sillä ainoa mitä tarkastaja sanoi, oli ohjeet sormenjälkiin ja tervetulotoivotus maahan. Huh!
Oltiin ehkä 00-01 välillä lentokentältä lähtevässä metrossa ja matka jatkui Manhattanille missä meillä oli sovittu isäntä sohvasurffaus -sivuston kautta. Päästiin kyseisen isännän oven taakse 04 aikaan aamuyöllä, ja ei mennyt montaa minuuttia kun olin jo vaipunut koomaan uupumuksesta.
Tuo sohvasurffaus - sivusto on hyvä mutta tuo mulle hieman haasteita koska kaikki tapahtuu Englannin kielellä. Välillä koen syyllisyyttä kun en saa laitettua yhtä paljoa majoituskyselyitä, sillä jo yhdenkin viestin kirjoittaminen vie multa paljon energiaa. Joskus mun Englanti yllättää jopa mut ja rohkenen keskustelemaan mutta vielä useammin tapahtuu niin että taitoni keskustella Englanniksi katoaa ja joku muuri kasautuu suuni ympärille. Se ei tunnu mukavalta ja tunnen syyllisyyttä sillä toinen meistä joutuu sitten pakertamaan munkin puolesta.
Surkean kielitaidon lisäksi mulla on ollut vaikeaa sopeutua reissuamiseen, olla poissa Suomesta, kotoota, tuttujen ihmisten luota. Ajattelin tän kerran olevan helpompi sopeutumisen kannalta sillä pohjalla on jo reissu Aasiassa, mutta totta puhuakseni ei tää oo yhtään helpompaa tällä kertaa. Koen hetkiä kun kaipaisin jonkun puristavan tiukkaan halaukseen ja sanovan että kaikki on hyvin. Muutaman kerran on ollut niin, että suljen silmät hetkeksi ja toivon olevani kaikkien läheisten ihmisten keskellä avatessani silmäni. On olemassa ihmisiä jotka tuntee olonsa kotoisaksi missä ikinä ovatkin, mutta mä olen erilainen, tarviin aikaa ja ehkä vähän kannustusta.
On hyvä kirjoittaa myös niitä positiivisia asioita, eiks ni? Noh, tavalla tai toisella meille on aina siunaantunut isäntä/emäntä eikä olla jouduttu ulkosalla yöpymään (vielä). Kaikki ihmiset on ollut todella mukavia, avuliaita ja kohteliaita, moni on viettänyt meidän kanssa aikaa leffan, ruoan tai kaupunkikierroksen merkeissä.
Saatiin myös viimein viikko sitten vuokrattua auto joka helpottaa kulkemista paikasta toiseen ja tarvittaessa voidaan myös yöpyä siinä. Alkuun mua jännitti ja pelotti ajaminen isolla autolla, uudessa paikassa ja varsinkin 4-6 kaistaisilla maanteillä!! Se pelko meni kyl pian pois kun mulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kun ajaa.
Alkaa kuukausi täyttymään reissun alkamisesta ja odotan innolla sitä hetkeä kun herään täysin sopeutuneena täällä ja kaipuu kotiin on tipotiessään. :) Ilta kolkuttelee ovella ja uni kyllä maistuu.
Kaikella rakkaudella
Nora
Kommentit
Lähetä kommentti