Viimeisen postauksen jälkeen olen pitänyt taukoa kirjoittamisesta, kesälomani loppu oli surun aikaa enkä pystynyt kaiken tapahtuneen keskellä kirjoittaa. Oikeastaan en kyennyt paljoakaan. Asia josta kirjoitan on kipeä ja saatatte jopa ihmetellä miksi kirjoitan asiasta, kirjoitan koska se on minun tapani käsitellä asiaa, se voi olla aikaista mutta tunnen että mun on vaan pakko kirjoittaa.
Maanantaina 25.7 olin ystäväni kanssa poimimassa mustaviinimarjoja hänen vanhempien pellolla, saunottiin ja vietettiin aikaa, meillä oli mukavaa, aina meillä on mukavaa tosin. Sitten kello alkoi kulkemaan kovaa vauhtia eteenpäin ja puoliyö lähestyi, alettiin suunnitella kotiin lähtöä, samalla vilkaisin puhelintani ja luin musertavan viestin. Isäni oli joutunut sairaalaan ja vointi oli todella huono. Koska kello oli todella paljon, eikä sairaalaan kannattanut enään siihen aikaan mennä, ajoin kotiin. En saanut yöllä nukutuksi, ajatukset olivat isässä koko ajan. Seuraavana päivänä menin isäni luo, ensimmäinen reaktioni oli järkytys ja shokki, järkytyin kuinka heikossa kunnossa isäni oli. Pian tunsin valtavaa surua ja kyyneleet halusivat valua silmistäni, en kuitenkaan itkenyt, sillä en halunnut näyttää huoltani ja suruani isälleni. Kyyneleiden sijaan hymyilin isälleni, pidin häntä kädestä ja juteltiin, katseltiin myös telkkaria, paljoon ei isän voimat riittäneet ja pian lähdinkin kotiin. Kävin useamman kerran viikon aikana sairaalassa, lauantaina vietin useamman tunnin isän vierellä, vointi oli pudonnut niin kovasti alaspäin että enään ei isä jaksanut jutella, katseltiin telkkaria ja silitin isää hennosti, oltiin vain. Tiesin sisimmässäni mitä on eteen tulossa, mutta salaa toivoin enemmän ja enemmän että vielä kaikki kääntyisi parempaan.
Viikkoa myöhemmin maanantai yönä puhelimeni soi, sairaalasta soitettiin, Isäni oli nukkunut pois. Tunsin kuinka sydämeni murskautui, kyyneleet vierivät kasvoillani, pelkkä hengittäminen tuntui vaikealta. Tuntui epätodelliselta, miten niin isäni on nukkunut pois? Kaikki tuntui niin epäreilulta, tunsin sisälläni niin paljon erilaisia tunteita, etten edes pysty kaikkea kuvaamaan, se oli yhtä sekasortoa kaikki.
Maanantaina 25.7 olin ystäväni kanssa poimimassa mustaviinimarjoja hänen vanhempien pellolla, saunottiin ja vietettiin aikaa, meillä oli mukavaa, aina meillä on mukavaa tosin. Sitten kello alkoi kulkemaan kovaa vauhtia eteenpäin ja puoliyö lähestyi, alettiin suunnitella kotiin lähtöä, samalla vilkaisin puhelintani ja luin musertavan viestin. Isäni oli joutunut sairaalaan ja vointi oli todella huono. Koska kello oli todella paljon, eikä sairaalaan kannattanut enään siihen aikaan mennä, ajoin kotiin. En saanut yöllä nukutuksi, ajatukset olivat isässä koko ajan. Seuraavana päivänä menin isäni luo, ensimmäinen reaktioni oli järkytys ja shokki, järkytyin kuinka heikossa kunnossa isäni oli. Pian tunsin valtavaa surua ja kyyneleet halusivat valua silmistäni, en kuitenkaan itkenyt, sillä en halunnut näyttää huoltani ja suruani isälleni. Kyyneleiden sijaan hymyilin isälleni, pidin häntä kädestä ja juteltiin, katseltiin myös telkkaria, paljoon ei isän voimat riittäneet ja pian lähdinkin kotiin. Kävin useamman kerran viikon aikana sairaalassa, lauantaina vietin useamman tunnin isän vierellä, vointi oli pudonnut niin kovasti alaspäin että enään ei isä jaksanut jutella, katseltiin telkkaria ja silitin isää hennosti, oltiin vain. Tiesin sisimmässäni mitä on eteen tulossa, mutta salaa toivoin enemmän ja enemmän että vielä kaikki kääntyisi parempaan.
Viikkoa myöhemmin maanantai yönä puhelimeni soi, sairaalasta soitettiin, Isäni oli nukkunut pois. Tunsin kuinka sydämeni murskautui, kyyneleet vierivät kasvoillani, pelkkä hengittäminen tuntui vaikealta. Tuntui epätodelliselta, miten niin isäni on nukkunut pois? Kaikki tuntui niin epäreilulta, tunsin sisälläni niin paljon erilaisia tunteita, etten edes pysty kaikkea kuvaamaan, se oli yhtä sekasortoa kaikki.
"Hipaisi hiljaa enkelin siipi,
kauneinta maailmassa näytti.
Salaa sitten ovesta hiipi,
enkelin oikeutta käytti.
Nukkui isä
enkelin siipien suojaan ja lähti"
Isän kuoleman jälkeen meni monta yötä ja päivää sumussa, tuntui että kuljin eteenpäin ja tein asioita automaatio päällä. Näin ja kuulin asioita, mutta en ymmärtänyt enkä sisäistänyt juuri mitään. Pyrin kuitenkin pysymään liikkeessä jatkuvasti, koska pysähtyminen sai aikaan valtavan surun ja ahdistuksen tunteen. Töistä jäin muutamaksi päiväksi pois, mutta muuten halusin pitää sovitut menot ennallaan jotta mieli pysyy kiireisenä. Ystävät ovat olleet ihania, ainoa toiveeni heille oli että en halua kuulla kysymystä; miten voin. Tuo kysymys saa mut itkemään edelleen, tietenkään en voi hyvin mutta yritän pysyä vahvana. Kun saan asiat järjestettyä ja isä on saatettu lepoon, annan itselleni luvan surra mutta ennen sitä teen kaikkeni pysyäkseni pystyssä. Univelkaa on kertynyt eikä ruoka ihan jokainen päivä maistu, mutta hyväksyn sen, saatan unohtaa asioita mutta annan itselleni luvan siihenkin.
Uskon että sateenkaarisillalla on Isän hyvä nyt<3
Mulla on ystävistä suuri tukiverkosto, olen saanut heiltä paljon voimaa kulkea eteenpäin. En ole kokenut hetkeäkään että olisin joutunut yksin tuntemaan kaikkia tunteita mitä tänä aikana olen tuntenut.Ystävät ovat auttaneet mua jokainen päivä selviytymään jälleen yhdestä päivästä, jokainen päivä joku ystävistä on saanut mut hymyilemään tai nauramaan. Kun olen sanonut, etten halua nukkua yksin, olen saanut ystävän viereen. Kun ajatus ei ole kulkenut kauppalistaa kirjoittaessa, lista on kirjoitettu puolestani. Kun pyydän halausta, olen saanut halauksen. Kiitollinen olen kun mulla on ihanat ystävät jotka auttavat surun keskellä.
Suru on niin suuri, etten oikein osaa löytää keinoa jolla sen saisin ulos, tuntuu että olen itkenyt niin paljon etten pysty enään itkemään. Jokainen yö järjestän hautajaisia, herään joko siihen että itken unissani, tai herään koska ikävä herättää. Uskon kuitenkin että isäni on vierelläni ja antaa voimia jaksamaan.
Yhdessä me selvitään, pidän sut pystyssä lupaan sen. <3
Isää jäimme siskon kanssa kaipaamaan<3
Päivä kerrallaan eteenpäin kuljetaan, hautajaiset ovat pian ja yritän kerätä kaikki voimani tuohon päivään. Haluan päivästä kauniin ja Isääni kunnioittavan <3 Levollisia unia pilvenreunalle Isä 28.12.1969-1.8.2016 Kaipaan sinua <3
Kommentit
Lähetä kommentti