Kiusaaminen on paljon puhuttu aihe, mutta mun mielestä siitä ei voi vaan puhua liikaa. Kiusaaminen koskettaa niin monia ihmisiä, lapsia, nuoria ja aikuisia, iällä tai sukupuolella ei ole väliä, kiusaamista tapahtuu kouluissa, töissä, harrastuksissa, vapaa-ajalla ja oikeesti ihan missä tahansa. Kiusatun ei tarvitse olla tietynlainen tai kaltainen, kiusatun ei tarvitse sanoa tai tehdä aina jotain mikä aiheuttaa kisuatuksi tulemisen, joskus riittää vain olla paikalla väärään aikaan ja kiusaajat päättää tehdä susta kohteen. Toiset kokevat kiusaamista hetkellisesti, toiset liiankin pitkän ajan, toiset saavat apua ja tukea nopeasti, toiset kamppailevat päivästä seuraavaan yksin koska ei vaan ole rohkeutta pyytää apua. Välillä tuntuu, että aikuiset ovat täysin sokeita kiusaamiselle, vaikka se olisi ihan läpinäkyvää, tai sitten aikuiset ei vaan uskalla puuttua kiusaamiseen.
Mä kerron yhen nuoren tytön kokemuksen kiusattuna olemisesta, tää tyttö kamppaili siitä liiankin monta pitkää vuotta ja tosiaan kävi kamppailua yksin, päivästä seuraavaan ja aina seuraavaan.
Kiusaaminen alkoi nelosluokan aikana, kiusaamiseen ei ollut mitään tiettyä syytä, kiusaajat päätti vaan purkaa omaa surkeuttaan ja valita kohteensa. Kiusaamisen aloitti alkuun muutama luokan poika sanallisilla loukkaamisilla, haukkumisella ja tekivätkin hienosti omaa tehtäväänsä tekien selväksi tälle tytölle, että hän on surkein ihminen päällä maan. Kiusaaminen tapahtui lähinnä koulun välitunneilla ja kotimatkalla, mutta ei mennyt kovinkaan kauan kun tätä ilkeyttä tapahtui jo oppitunneilla, läheteltiin lappuja toisille mutta ikinä laput ei tavoittanut kiusattua. Kiusaajien määrä kasvoi kuukausi kuukaudelta ja pian mukana oli lähestulkoon koko luokka ja naapuriluokkakin, kiusaamiseksi ei riittänyt haukut vaan mukaan tuli tönimiset ja leikeistä poisjättämiset. Kiusaajien mielestä oli myös loistava keksintö varastella tytön tavaroita ja heitellä niitä toisilleen, ja tästä syntyi "ota kiinni jos saat"-reaktio, ne jotka ei lähtenyt itse mukaan tavaroiden heittelyyn ja piilotteluihin oli kuitenkin vieressä ja naureskelivat, eli siis ihan yhtälailla osallisia kiusaamiseen kuin "pääkiusaajat".
Koulun oppitunneilla naureskeltiin jos lukeminen tai ääntäminen ei onnistunut täydellisesti, ja jos luokassa kierrettiin vastauksia, kiusaajat iskivät pilkkaavan katseensa tyttöön ja odottivat että tyttö epäonnnistuisi, ja autahan vaan kun epäonnistuminen tapahtui, siitä vasta saatiinkin lisäboostia välitunneille ja koulumatkoille. Tytöllä ei ollut päivääkään, ala-asteen aikana jolloin kiusaajat eivät olis keksineet jotain aihetta kiusaamiselle, jos ei sanottavaa keksitty oli vähintäänkin pakko tönäistä tai kaataa.
Ala-asteen jälkeen alkaa täysin uusi elämä, ja uusi mahdollisuus saada ystäviä. Kun koitti ensimmäiset kouluviikot yläasteella, harmikseen tyttö huomasi tutut kiusaajat myös samassa koulussa, ja tottakai myös kiusaajat huomasivat kiusatun. Ei mennyt kauaakaan kun useampi nuori oli mukana kiusaamisessa. Voi niitä kaikenlaisia juoruja ja puheita mitä käytävillä kiersi, tytöstä keksittiin erilaisia käsimerkkejä, koska oli riskinä että tyttö voisi kuulla osan juoruista ja saattaisi korjata vääränlaiset puheet oikeiksi, näinollen käsimerkit olivat fiksu keksintö! Tyttö istui luokan edessä kuten muutkin opiskelijat ennen tuntien alkua, ei siinä pitäisi ollaan mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin kiusaajien mielestä oli kiva potkaista penaali lattialla käytävän toiseen päähän ja tytön lähtiessä tätä hakemaan saatiin mehevät naurut.
Tyttö selvisi näistä peruskouluvuosista, mutta helppoa siitä ei tehty. Kun kuulee jokainen päivä jotain huonoa, jotain ilkeää tai kokee fyysistä kiusaamista useita kertoja viikossa, miltä se mahtaa tuntua?
Ei mennyt päivääkään 6vuodesta, eli 12lukukaudesta, etteikö tyttö mennyt iltaisin kyyneleet silmissä nukkumaan, miettien mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja kuinka siitä selviäisi, Tyttö ei kertonut kotona kiusaamisesta, koska ei kokenut saavansa niin monesta muustakaan asiasta tukea, miksi siis kiusaamiseen olisi puututtu? Olisiko siihen puututtu jos tyttö olisi kertonut asiasta, ja olisiko se pahentanut tilannetta koulussa? Jokainen kiusattu hetki tyttö mietti, miksei kukaan aikuinen nää tilannnetta, miksei kukaan huomaa? Viikonloppuja tyttö odotti jo sunnuntaina, koska silloin sai olla poissa koulusta, poissa kiusaamisesta. Tyttö sairasti vain muutaman kerran peruskoulun aikana, mutta taatusti toivoi sairastavansa enemmän, koska silloin sai jäädä kotiin. Muutamia ystäviä tytöllä oli kouluaikoina, he olivat niitä fiksuja, jotka ei menneet mukaan maailman typerimpään asiaan, kiusaamiseen. Kiitos näille muutamille ihanille ystäville, jotka pysyivät tytön tukena ja turvana vaikeina hetkinä, heille joiden vuoksi tyttö uskalsi loppujen lopuksi herätä ja mennä aina uudelleen kouluun, toivoen että seuraava päivä olisi helpompi.
Kielen tunnit, englanti, ruotsi ja äidinkieli tyttö koki pahimmiksi ikinä, silloin piti lukea, lukea ääneen ja tätä tyttö pelkäsi kuollakseen. Oli usein hetkiä, jolloin tyttö tiesi vastauksen, halusi kertoa sen opettajalle mutta pelkäsi ääntävän jotain väärin ja tästä kuultaisiin taas välitunnilla tai sitten pilkantäyteinen nauru raikaisi jo tunnilla. Opettajat kirjoittivatkin usein arvioiteihin että tuntiaktiivisuutta pitäisi petrata ja tunneilla osallistuminen on heikkoa, voi kyllä. Opettajat hyvät, jos olisitte nähneet kaiken sen hiljaisuuden ja osallistumattomuuden taakse, olisitte huomanneet tämän pelokkaan, aran ja kiusatun tytön, tytön joka tiesi vastauksen!
Kotona vanhemmat moittivat huonoista arvioinneista, kertoivat että tyttö on tyhmä eikä vaan osaa. Mitä tyttö ajatteli tuolloin? Halusiko tyttö kaiken kurjuuden jälkeen mitä tapahtuu koulussa, kuulla vielä vanhemmiltaan typeriä, herjaaviia heittoja? Uskoisin että ei.
Mitä kiusaajat saivat aikaan tällä typerällä käytöksellä, oman pahanolon purkamisella tai mitä se ikinä heille olikaan? He saivat tytön itkemään, he saivat tytön tuntemaan itsensä idiootiksi, he veivät tytön itsetunnon ja -varmuuden. Kiusaajat saivat tytön vihaamaan heitä, he saivat tytön vihaamaan aikuisia, he saivat tytön vihaamaan ITSEÄÄN! Tyttö syytti tästä kaikesta kiusaamisesta itseään, omaa olemistaan koska ei tuolloin tiennyt, että kiusaajien julmuus oli kaikista vähiten tytön syy! Tytöllä oli muutama ystävä, mutta uusien suhteiden luominen alkoi olla tuskallisen vaikeaa, tyttö ei luottanut toisiin ihmisiin. Vuosien aikana tyttö sulkeutui omaan kuoreensa aina enemmän ja kuori oli jo niin paksu, että oli ihme jos sen joku murtaisi.
Peruskoulun loputtua tyttö oli kiitollinen siitä, että koulu loppui eikä sitä kuraa joutuisi enään kokemaan. Tyttö aloitti ammattikoulun ja tutustui ihaniin ihmisiin, mitä enemmän tyttö tutustui mukaviin ihmisiin, sitä enemmän hän mietti menneitä vuosia ja saamaansa kohtelua luokkakavereilta, ja hiljalleen paha olo alkoi kasaantumaan. Tytön opettaja, ensimmäinen opettaja joka näki tytön pahan olon oli ammattikoulussa, koulussa jossa ei edes kiusaamista ollut. Tää opettaja oli ehkä parhainta mitä tytölle tapahtu, koska asioiden käsittely saattoi viimein alkaa.
Kiusaajat, miettikääs tekojanne, tekojenne seurauksia. Onneksenne tää tyttö oli vahva, kaiken sen paskan keskellä tää tyttö keräsi aina uudelleen, jokaikinen aamu rohkeutensa ja käveli kouluun. Ehkä tosin silläkin oli vaikutuksensa, että vanhemmat ei sallineet lintsauksia.Vaikka tyttö kävi koulun loppuun kestäen kaiken paskan, se ei tarkoita että teidän tekonne olisi ollut mitenkään sallittua! Miettikääpä kun saatte jälkikasvua, joka sitten kertoo teille tulleensa kiusatuksi koulussa. Miettikää sitä tyttöä tai poikaa jota kiusasitte sillä hetkellä kun katsotte jälkikasvunne kyyneleistä täyttyviä silmiä.
Tää tarina, tarina jonka jaan teille, on mun! Nelosluokalta asti koin kiusaamista laidasta laitaan ja kiusaajat onnistu murtamaan mun itsetunnon. Palasten kokoamiseen on mennyt aikaa, enkä tarkoita päiviä tai kuukausia, tarkoitan vuosia. Ja edelleen tulee hetkiä, jotka vie mun ajatukset noihin aikoihin, tulee hetkiä jolloin joudun vieläkin psyykkaamaan itteeni jotta uskallan hypätä haasteisiin. Vaikka tää kertookin aika paljon lasten ja nuorten julmuudesta, uskallan myös väittää että on myös niitä julmia aikuisia.
Mulla on tätä nykyä ihan mielettömän ihania ihmisiä mun lähellä, ja nää ihmiset on auttanut mua laskemaan suojamuuria ja opettanut mut rakastamaan itseäni ja olemaan varmempi ja vahvempi minä! Kiitos teille rakkaat! Mä tunnen ihan mielettömästi raivoa kun kuulen jonkun joutuvan kiusaamisen kohteeksi, mulla on täysi nollatoleranssi kiusaamiselle enkä siedä sitä pätkääkään. Älä siedä säkään vaan auta tekemään siitä loppu!
Mä kerron yhen nuoren tytön kokemuksen kiusattuna olemisesta, tää tyttö kamppaili siitä liiankin monta pitkää vuotta ja tosiaan kävi kamppailua yksin, päivästä seuraavaan ja aina seuraavaan.
Kiusaaminen alkoi nelosluokan aikana, kiusaamiseen ei ollut mitään tiettyä syytä, kiusaajat päätti vaan purkaa omaa surkeuttaan ja valita kohteensa. Kiusaamisen aloitti alkuun muutama luokan poika sanallisilla loukkaamisilla, haukkumisella ja tekivätkin hienosti omaa tehtäväänsä tekien selväksi tälle tytölle, että hän on surkein ihminen päällä maan. Kiusaaminen tapahtui lähinnä koulun välitunneilla ja kotimatkalla, mutta ei mennyt kovinkaan kauan kun tätä ilkeyttä tapahtui jo oppitunneilla, läheteltiin lappuja toisille mutta ikinä laput ei tavoittanut kiusattua. Kiusaajien määrä kasvoi kuukausi kuukaudelta ja pian mukana oli lähestulkoon koko luokka ja naapuriluokkakin, kiusaamiseksi ei riittänyt haukut vaan mukaan tuli tönimiset ja leikeistä poisjättämiset. Kiusaajien mielestä oli myös loistava keksintö varastella tytön tavaroita ja heitellä niitä toisilleen, ja tästä syntyi "ota kiinni jos saat"-reaktio, ne jotka ei lähtenyt itse mukaan tavaroiden heittelyyn ja piilotteluihin oli kuitenkin vieressä ja naureskelivat, eli siis ihan yhtälailla osallisia kiusaamiseen kuin "pääkiusaajat".
Koulun oppitunneilla naureskeltiin jos lukeminen tai ääntäminen ei onnistunut täydellisesti, ja jos luokassa kierrettiin vastauksia, kiusaajat iskivät pilkkaavan katseensa tyttöön ja odottivat että tyttö epäonnnistuisi, ja autahan vaan kun epäonnistuminen tapahtui, siitä vasta saatiinkin lisäboostia välitunneille ja koulumatkoille. Tytöllä ei ollut päivääkään, ala-asteen aikana jolloin kiusaajat eivät olis keksineet jotain aihetta kiusaamiselle, jos ei sanottavaa keksitty oli vähintäänkin pakko tönäistä tai kaataa.
Ala-asteen jälkeen alkaa täysin uusi elämä, ja uusi mahdollisuus saada ystäviä. Kun koitti ensimmäiset kouluviikot yläasteella, harmikseen tyttö huomasi tutut kiusaajat myös samassa koulussa, ja tottakai myös kiusaajat huomasivat kiusatun. Ei mennyt kauaakaan kun useampi nuori oli mukana kiusaamisessa. Voi niitä kaikenlaisia juoruja ja puheita mitä käytävillä kiersi, tytöstä keksittiin erilaisia käsimerkkejä, koska oli riskinä että tyttö voisi kuulla osan juoruista ja saattaisi korjata vääränlaiset puheet oikeiksi, näinollen käsimerkit olivat fiksu keksintö! Tyttö istui luokan edessä kuten muutkin opiskelijat ennen tuntien alkua, ei siinä pitäisi ollaan mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin kiusaajien mielestä oli kiva potkaista penaali lattialla käytävän toiseen päähän ja tytön lähtiessä tätä hakemaan saatiin mehevät naurut.
Tyttö selvisi näistä peruskouluvuosista, mutta helppoa siitä ei tehty. Kun kuulee jokainen päivä jotain huonoa, jotain ilkeää tai kokee fyysistä kiusaamista useita kertoja viikossa, miltä se mahtaa tuntua?
Ei mennyt päivääkään 6vuodesta, eli 12lukukaudesta, etteikö tyttö mennyt iltaisin kyyneleet silmissä nukkumaan, miettien mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja kuinka siitä selviäisi, Tyttö ei kertonut kotona kiusaamisesta, koska ei kokenut saavansa niin monesta muustakaan asiasta tukea, miksi siis kiusaamiseen olisi puututtu? Olisiko siihen puututtu jos tyttö olisi kertonut asiasta, ja olisiko se pahentanut tilannetta koulussa? Jokainen kiusattu hetki tyttö mietti, miksei kukaan aikuinen nää tilannnetta, miksei kukaan huomaa? Viikonloppuja tyttö odotti jo sunnuntaina, koska silloin sai olla poissa koulusta, poissa kiusaamisesta. Tyttö sairasti vain muutaman kerran peruskoulun aikana, mutta taatusti toivoi sairastavansa enemmän, koska silloin sai jäädä kotiin. Muutamia ystäviä tytöllä oli kouluaikoina, he olivat niitä fiksuja, jotka ei menneet mukaan maailman typerimpään asiaan, kiusaamiseen. Kiitos näille muutamille ihanille ystäville, jotka pysyivät tytön tukena ja turvana vaikeina hetkinä, heille joiden vuoksi tyttö uskalsi loppujen lopuksi herätä ja mennä aina uudelleen kouluun, toivoen että seuraava päivä olisi helpompi.
Kielen tunnit, englanti, ruotsi ja äidinkieli tyttö koki pahimmiksi ikinä, silloin piti lukea, lukea ääneen ja tätä tyttö pelkäsi kuollakseen. Oli usein hetkiä, jolloin tyttö tiesi vastauksen, halusi kertoa sen opettajalle mutta pelkäsi ääntävän jotain väärin ja tästä kuultaisiin taas välitunnilla tai sitten pilkantäyteinen nauru raikaisi jo tunnilla. Opettajat kirjoittivatkin usein arvioiteihin että tuntiaktiivisuutta pitäisi petrata ja tunneilla osallistuminen on heikkoa, voi kyllä. Opettajat hyvät, jos olisitte nähneet kaiken sen hiljaisuuden ja osallistumattomuuden taakse, olisitte huomanneet tämän pelokkaan, aran ja kiusatun tytön, tytön joka tiesi vastauksen!
Kotona vanhemmat moittivat huonoista arvioinneista, kertoivat että tyttö on tyhmä eikä vaan osaa. Mitä tyttö ajatteli tuolloin? Halusiko tyttö kaiken kurjuuden jälkeen mitä tapahtuu koulussa, kuulla vielä vanhemmiltaan typeriä, herjaaviia heittoja? Uskoisin että ei.
Mitä kiusaajat saivat aikaan tällä typerällä käytöksellä, oman pahanolon purkamisella tai mitä se ikinä heille olikaan? He saivat tytön itkemään, he saivat tytön tuntemaan itsensä idiootiksi, he veivät tytön itsetunnon ja -varmuuden. Kiusaajat saivat tytön vihaamaan heitä, he saivat tytön vihaamaan aikuisia, he saivat tytön vihaamaan ITSEÄÄN! Tyttö syytti tästä kaikesta kiusaamisesta itseään, omaa olemistaan koska ei tuolloin tiennyt, että kiusaajien julmuus oli kaikista vähiten tytön syy! Tytöllä oli muutama ystävä, mutta uusien suhteiden luominen alkoi olla tuskallisen vaikeaa, tyttö ei luottanut toisiin ihmisiin. Vuosien aikana tyttö sulkeutui omaan kuoreensa aina enemmän ja kuori oli jo niin paksu, että oli ihme jos sen joku murtaisi.
Peruskoulun loputtua tyttö oli kiitollinen siitä, että koulu loppui eikä sitä kuraa joutuisi enään kokemaan. Tyttö aloitti ammattikoulun ja tutustui ihaniin ihmisiin, mitä enemmän tyttö tutustui mukaviin ihmisiin, sitä enemmän hän mietti menneitä vuosia ja saamaansa kohtelua luokkakavereilta, ja hiljalleen paha olo alkoi kasaantumaan. Tytön opettaja, ensimmäinen opettaja joka näki tytön pahan olon oli ammattikoulussa, koulussa jossa ei edes kiusaamista ollut. Tää opettaja oli ehkä parhainta mitä tytölle tapahtu, koska asioiden käsittely saattoi viimein alkaa.
Kiusaajat, miettikääs tekojanne, tekojenne seurauksia. Onneksenne tää tyttö oli vahva, kaiken sen paskan keskellä tää tyttö keräsi aina uudelleen, jokaikinen aamu rohkeutensa ja käveli kouluun. Ehkä tosin silläkin oli vaikutuksensa, että vanhemmat ei sallineet lintsauksia.Vaikka tyttö kävi koulun loppuun kestäen kaiken paskan, se ei tarkoita että teidän tekonne olisi ollut mitenkään sallittua! Miettikääpä kun saatte jälkikasvua, joka sitten kertoo teille tulleensa kiusatuksi koulussa. Miettikää sitä tyttöä tai poikaa jota kiusasitte sillä hetkellä kun katsotte jälkikasvunne kyyneleistä täyttyviä silmiä.
Tää tarina, tarina jonka jaan teille, on mun! Nelosluokalta asti koin kiusaamista laidasta laitaan ja kiusaajat onnistu murtamaan mun itsetunnon. Palasten kokoamiseen on mennyt aikaa, enkä tarkoita päiviä tai kuukausia, tarkoitan vuosia. Ja edelleen tulee hetkiä, jotka vie mun ajatukset noihin aikoihin, tulee hetkiä jolloin joudun vieläkin psyykkaamaan itteeni jotta uskallan hypätä haasteisiin. Vaikka tää kertookin aika paljon lasten ja nuorten julmuudesta, uskallan myös väittää että on myös niitä julmia aikuisia.
Mulla on tätä nykyä ihan mielettömän ihania ihmisiä mun lähellä, ja nää ihmiset on auttanut mua laskemaan suojamuuria ja opettanut mut rakastamaan itseäni ja olemaan varmempi ja vahvempi minä! Kiitos teille rakkaat! Mä tunnen ihan mielettömästi raivoa kun kuulen jonkun joutuvan kiusaamisen kohteeksi, mulla on täysi nollatoleranssi kiusaamiselle enkä siedä sitä pätkääkään. Älä siedä säkään vaan auta tekemään siitä loppu!
 |
-Nora
Kommentit
Lähetä kommentti